Syn. 'Kordes' Rose Robusta' (W. Kordes 1979, Saksa).
Saksalainen 'Robusta'-ruusu tuli Suomen markkinoille 1990-luvun alussa ja saavutti nopeasti suuren suosion. Sen selittää lähes koko kesän kestävä kukinta, mutta myös sen loistavanpunainen kukkien väri. 'Robusta on pystykasvuinen, 1-2 metriä korkea; vaaleanpunakukkainen 'Pink Robusta'-lajike jää matalammaksi. Kiiltävät, tummat lehdet ja tavattoman runsaskukkainen. Kukkii heinäkuusta talven tuloon asti. Suuret kukat ovat komeat, mutta tuoksuttomat. Piikit ovat huomattavan suuria, leveätyvisiä ja teräviä. Aurinkoinen, tuore, syvämultainen kasvupaikka. Menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I-II. III-vyöhykkeen paksun ja pysyvän lumipeitteen alueilla 'Robusta' saattaa hyvässä hoidossa pärjätä. Istutus noin 50 sentin välein. Kauniin kasvutavan turvaamiseksi versot lyhennetään keväällä puoleen tai kolmasosaan pituudestaan tai terveeseen osaan saakka. Kylminä, vähälumisina talvina 'Robusta' paleltuu pahoin. Silloin versot on keväällä leikattava poikki niin alhaalta että tervettä puuta alkaa näkyä. Ruusu kasvattaa nopeasti uusia versoja, jotka kukkivat vielä samana kesänä, mutta kukinta tietysti myöhästyy muutamalla viikolla. Leikkaamatta jätetty ruusu kaljuuntuu vähitellen tyvioksistaan rumasti.