Hevoskastanjat ovat kauniisti kukkivia ja näyttäviä puistopuita, joiden käyttöä rajoittavat ilmastollinen arkuus sekä herkkyys mekaanisille vaurioille ja kuivuudelle. Laji ei sovi kovin hyvin katupuuksi , sillä kuori vioittuu helposti. Lisäksi syksyllä varisevat isot, piikkikuoriset hedelmät haittaavat liikennettä. Latvus varjostaa erittäin hyvin.
Hevoskastanja kestää tuulta vain kohtalaisesti, sillä oksat katkeilevat melko helposti. Suolankestävyys on hyvä. Puu ei kestä voimakasta leikkausta, toisaalta sillä ei ole kasvintuhoojia.
Meri-ilmaston puuna hevoskastanja menestyy parhaiten Suomen etelärannikolla. Nuorena melko talvenarka laji suosii syvämultaista, tuoretta ja runsaasti kalkittua maata. Hevoskastanja viihtyy parhaiten auringossa, kunhan maassa on riittävästi kosteutta.
Hevoskastanjasta tulee 100-120 vuotta vanha, enimmillään 200-250-vuotias. Puu on nuorena melko nopeakasvuinen, myöhemmin hidaskasvuinen. Siitä kehittyy noin 15 m korkea ja jopa 10 metriä leveä avoimella paikalla. Runko haarautuu usein jo 1-1,5 metrin korkeudelta maasta.
Runko on nuorena tummanharmaa ja sileä. Vanhan puun kaarna lohkeaa rosoisiksi paloiksi. Oksista tulee helposti suhteettoman suuria runkoon verrattuna.
Syvä juuristo ei haittaa nurmikon kasvua rungon ympärillä. Vanhempana latvus kuitenkin varjostaa niin voimakkaasti, että muu kasvillisuus kärsii.
Suuret lehdet jakautuvat yleensä seitsemään lehdykkään. Pystyt kermanvalkoiset, hunajalle tuoksuvat terttukukinnot avautuvat kesäkuun alussa. Isot, 6 cm leveät, piikkiset hedelmät paljastavat pudottuaan ruskeat siemenet , jotka maistuvat hyvin mm. oraville.
Aurinkoinen, lämmin ja tuore, runsasmultainen kasvupaikka: laji menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I-II(III). Istutus 5-8 metrin välein, sillä puusta tulee leveä. Jos leikkausta tarvitaan, se tehdään heinä-elokuussa keväisen mahlavuodon takia.