Varhain keväällä kukkivan koreanonnenpensaan oksat voivat paleltua Etelä-Suomessakin lumen yläpuolelta. Runsaan lumen suojassa pensaat kuitenkin menestyvät pohjoisempana, mutta nekin jäävät mataliksi. Viljelyssä on kestävämpiäkin kantoja.
Onnenpensas menestyy parhaiten hyvin vettä läpäisevässä, kalkitussa multamaassa. Runsasravinteinen kasvupaikka voi rehevöittää kasvua, jolloin pensas saa talvivaurioita. Tuulensuojainen, aurinkoinen kasvupaikka on paras, mutta laji kukkii tyydyttävästi puolivarjossakin.
Säännöllinen harvennusleikkaus tehdään kevättalvella ennenkukkanuppujen turpoamista. Helposti vioittuvat ja hallanarat kukkasilmut sijaitsevat vanhoissa versoissa. 3-4-vuotiaat versot kukkivat runsaimmin. Onnenpensailla ei esiinny kasvintuhoojia.
Pensas kasvaa melko hitaasti. Oksat ovat kellanruskeat, vanhana harmahtavat. Yleensä kaarevat haarat painuvat vanhoina maata vasten. Juuristo ulottuu oksiston leveydelle.
Lehdet ovat melko peittävät, vaaleanvihreät, syysväri keltainen-ruskeanpunainen. Vain sentin mittaiset, vaaleankeltaiset, tuoksuvat kukat avautuvat toukokuun alussa ennen lehtien puhkeamista. Tetragold-lajikkeen kukka on tummankeltainen, kolmen sentin kokoinen.
Istutus 100-150 sentin välein.
Menestyy jopa Keski-Suomessa saakka vyöhykkeillä I-III(IV).
Vanhaa pensasta leikataan vain tarvittaessa muutaman vuoden välein poistamalla vanhimpia, huonosti kukkivia versoja.
Lajikkeita:
F. ovata 'Robusta', tavalliseen koreanonnenpensaaseen verraten suurempi joka suhteessa
F. ovata 'Tetragold', kukka tummankeltainen, kolmen sentin kokoinen