Keski- ja Pohjois-Euroopassa serbiankuusi on suosituimpia koristepuita kauniin, kapean muotonsa ja säännöllisen kasvutapansa ansiosta. Puuta istutetaan myös paljon tiealueille, sillä lajin oletetaan kestävän hyvin ilman epäpuhtauksia. Laji risteytyy helposti sitkankuusen kanssa. Risteymät ovat leveämpiä kuin aito serbiankuusi.
Serbiankuusi ei ole erityisen vaativa kasvupaikan suhteen. Aurinkoinen tai puolivarjoinen, tuore, keskiravinteinen kasvupaikka. Menestyy vyöhykkeillä I-V Oulun korkeudella. Se on ainoa Suomessa viljelty ulkomainen puulaji , joka vielä 80-vuotiaana on ollut poikkeuksetta terve ja elinvoimainen.
Latvus on kapean kartiomainen, usein pylväsmäinen. Suomessa pisimmät, noin 90-vuotiaat serbiankuuset lähentelevät 30 metrin korkeutta.
Kärjistään ylöspäin kaartuvat oksat ovat lyhyitä ja hentoja avoimella paikallakin. Neulaset ovat litteitä, 10-20-millisiä, alta hopeanhohtoisia. Oksisto on alhaalta asti tiheä. Tummanvihreiden neulasten vaalea alapuoli näkyy oksan kärjen taipuessa ylöspäin.
Kävyt syntyvät jo nuoreen puuhun. Ne ovat kiiltävän sinimustia, pieniä, 4-6 cm pitkiä. Käpysuomut ovat pyöreäkärkisiä.
Istutus 3-4 metrin välein.

Serbiankuusesta on markkinoilla useita lajikkeita kuten esimerkiksi kääpiöserbiankuusi Picea omorika 'Nana', joka on kaunis pieni puu, jolla on kartiomainen, erittäin tiheä latvus.